torstai 7. marraskuuta 2013

Torstaina soi torvisoitto kaupungista kaupunkiin...

3.ja 4. päivä


Eilis päivän työt alkoivat jälleen palaverilla, tällä kertaa asiakkaan kanssa. Saimme kartoitettua tilannetta sekä jatkoin mittailuja. Tarkistelin vielä värimäärityksiäkin. Kotiin mennessä piirtelin pohjia lisää sekä tein vähän "kalustelaatikoita".

Tänään olikin sitten vaudikas päivä. Aloitin jo ennen puoli kahdeksaa ja lopettelin kotona samoihin aikoihin, mutta illalla. Tässä välillä tapahtui paljon. Aloitimme pomoni kanssa aamupalaverilla tsekaten yhtä somistuskeikkaa, siitä säntäsimme torvet soiden tukkureissuun toiselle paikkakunnalle. Siellä minulla oli ipadikin mukana, mutta ymmärrettävistä syistä tuollaisissa paikoissa ei kuvailla. Laite oli kuitenkin käytössä. Tällä oli hyvä katsella kuvia somistuspaikasta ostoksia tehdessä ja lopullisen päätöksen hautuessa. Kotikaupungin kauppoihin päästyämme somistuskeikkasuunnittelu lähti rullaamaan niin, että nyt on hyvä olo sen suhteen. Koimme siis tänään "luomisen tuskaa", joka jo helpotti. Lopuksi oli päivän saldon kirjaus, jotta saamme hyvän pohjan lauantain hankintareissulle.

Koska tämä päivä oli piiiitkä ja lauantai on työpäivä, minulla on huominen päivä vapaa. Sitä vaan ihmettelen, missä välissä tämä viikko on vierähtänyt?

Kiitos Mr. Aaltoselle blogikuvan muokkauksesta. Tuo on paljon paremman näköinen ja puumerkkiähän käytän joka paikassa.
Löysin muuten tekstin automaattikorjauksen poiston. Nyt tämä itse kirjoitus sujuu mainiosti. Kone vain lataa jatkuvasti, kun on blogissa tekemässä jotain.

Mukavaa loppuviikkoa!

HK

1 kommentti:

  1. Täytyy kyllä sen suuremmin kehuttamatta todeta, että mulla on kyllä paras harjoittelija mitä olla voi. On todella hienoa, että asioista uskalletaan puhua niin kuin asia on. Mieipiteitä ja ajatuksia vaihtamalla löytyykin usein ne parhaat ideat ja ongelmakohdat avautuvat.
    Päivät ovat välillä venyneet todella pitkiksi, mutta joustoa on löytynyt sekä kykyä toimia oikein tiukoissakin tilanteissa. On ollut hienoa tehdä yhteistyötä, jakaa ajatuksia, ideoita ja vastuuta. Yksinäiselle puurtajalle olet ollut suunnaton apu, ilo ja ammattitaitoinen työtoveri. Kiitos siis kuluneesta viikosta, johon mahtui palaveria, sisustussuunnittelua, asiakaskäyntiä, tukkureissua, ostoskeikkaa, tarvikevalintoja, värisuunnittelua, autokuskin hommia sekä kuuntelevaa korvaa!
    Katsotaan, mitä tämä viikko tuo tullessaan.
    t.C

    VastaaPoista